1238882385_img-d41d8cd98f00b204e9800998ePrinssi Penning on majaillut luonamme nyt kuukauden. Rauhallisesta mummokerhostamme on tullut kokonaisuudessaan varsin vilkas seurue. Hälinää ja menoa on joskus niin paljon, että emäntä sanoo: "Onpa hyvä, ettei Tilda kuule kaikkea, voisi oppia huonoja tapoja, kun on niin tavaton muutenkin...". Mutta ei se mitään vanhuudesta johtuvaa ole. Minähän vain suljen korvani sellaiselta, mitä en pidä kovin tärkeänä, kuten käskyjä. Lopun aikaa minä yritän sietää sitä nokkavaa kakaraa ja toivon, että hänen aikuistumisensa tapahtuisi niin nopeasti kuin mahdollista.

Ajatelkaa nyt esim. sellaista, että emäntä leikkii useamman kerran päivässä Pennin kanssa arvolleen sopimattomalla tavalla lattialla kontaten, huonekalujen alustoja koluten etsimässä karannutta lelua ja sängyssä riehuen. Yksi leikki on erityisen nolostuttava: emäntä puhaltaa kuumaa hengitysilmaa Pennin iholle tai kuiskaa jotakin hänen korvaansa ja herra puolestaan saa sellaisen kohtauksen, että meinaa tykkänään tukahduttaa emännän pienillä pusuillaan. Siinä ne sitten kieriskelevät sängyssä: emäntä välttelee innokasta kuonoa ja nauraa katketakseen. Ja siitäkös Penni vain riemastuu. Me rouva Pumpulin kanssa yritämme olla katsomatta, mutta joskus minäkään en voi itselleni mitään, vaan minun häntäni ja tassuni alkavat mennä mukaan aivan tahtomattani.

Muutakin omituista olen löytänyt itseni tekemästä. Ensinnäkin olen, ikävä kyllä myös arvolleni sopimattomasti, ryhtynyt pyörittelemään koirien puista älypeliä (sitä josta edellisessä jutussani mainitsin), sillä emäntäpahus on laittanut sen sisään jotakin tavattoman herkullista: sellaisia pieniä kuivattuja jauhelihamuruja. Eikä minusta ole sopivaa, että Penni saa ne kaikki; se on nuorukaisen kasvatuksen kannalta välttämätöntä.

Toiseksi (ja tätä en haluaisi sanoa, mutta rehellisyyden nimissä tunnustan) olen myös hajoitellut vessapaperirullia, joiden sisälle on piilotettu tuota samaista herkkua. Yritän olla ajattelematta sitä, mistä rullat ovat peräisin ja mahdollisimman nopeasti, raa'alla voimalla revin ne auki.

Kolmanneksi olen alkanut ravata Pennin mukana, kun hän lähtee haukkuen ilmoittamaan, että jotakin on tekeillä. On sanottava, että Penni-herra on kamalan hyvä vahtimaan: hän murisee ja haukkuu välittömästi, jos kuulee jotakin erikoista. Toistaiseksi lähes kaikki talon ulkopuolelta tulevat äänet ovat olleet sellaisia. Emäntä ja isäntä pitävät sitä hyvänä asiana. Sanovat, että kerrankin talossa on joku, joka ei mene kohteliaasti häntää heiluttaen toivottamaan murtovarkaan tervetulleeksi ja nauttimaan tämän tuomista makupaloista. No, toden totta, jonkun sivistyneenhän tämäkin asia on hoidettava! Kohteliaisuus kuuluu hyvviin tapoihin, mutta tässä talossa siitä ei tiedetä mitään, valitettavasti, ei edes aatelinen ystävämme.

Neljänneksi käyn nykyisin melkoisen pitkillä lenkeillä. Minulla on nivelvaivoja - pyydän huomauttaa, että on niitä nuoremmillakin. Ovat todenneet, että se tekee hyvää säärilleni. Jos minulla on seuranani naapurissa hoidossa olevat nuoret herrat Humps tai MIB-kaksikko, kuljen oikein reippaasti. Jos taas Penni, kävely ei ole niin antoisaa - varsinkaan, kun hänelle opetetaan liikennesääntöjä. Se on aika pitkästyttävää, sillä minä osaan ne jo. Teillekin tiedoksi, että on nimittäin kuljettava aina mahdollisimman keskellä tietä ja edellytettävä, että kaikki muut tiellä liikkujat väistelevät: jalankulkijat, pyöräilijät ja autot. Se on mielestäni niiden velvollisuus. Aivan uskomatonta, että Penni-herra, ja vielä aatelisena, on mennyt siihen halpaan, että yrittää pysytellä tien reunassa!

Olen myös hämmästyneenä katsellut, miten sujuvasti Penni-herra oppi istumaan, tulemaan vierelle ja tuomaan leluja. Hän ymmärtää jo monia sanoja, joita emäntä tai isäntä hänelle pudottelee sanaisesta arkustaan. Oletteko muuten huomanneet, miten kauhean paljon ja tarpeettomasti ihmiset puhuvat? Minä en jaksa kiinnittää huomiota puheeseen. "Ei kuule, mummelikulta!", sanoo emäntä, ja hyvä niin. Antaa heidän olla siinä uskossa.

1246171088_img-d41d8cd98f00b204e9800998e