1238882385_img-d41d8cd98f00b204e9800998eMinä olen aina tavattomasti pitänyt nuorista miehistä, sellaisista tummanpuoleisista. Kyllä minä tiedän, että ilkeät tahot sanovat minua naispuoliseksi Berlusconiksi. Tämä alhainen käsitys lienee syntynyt silloin, kun naapuriin tuli hoitoon mudipoikapariskunta. He kävivät hakemassa minua ulos ja luonnollisesti lähdin mielelläni, sillä kaksi komeaa henkivartijaa naisen tukena iltapäiväkävelyllä on kerta kaikkiaan must. Tämän promenaadin jälkeen olen silmäillyt kaikkia mustia lihaksikkaita nuorukaisia erityisellä hartaudella, siis jos ovat riittävän nuoria ja mustia.

Niinpä kun pari päivää sitten meille muutti ruotsalais-tanskalainen aatelismies,olin tavattaman iloinen. Hän kävikin meillä vieraisilla jo aiemmin, joten osasin hieman odottaa, että saattaisin tavata hänet myöhemminkin. Prins af Penning eli tuttavallisemmin Penni käyttäytyi tavattoman kohteliaasti, katseli toisaalle ja kumarteli sinne tänne niin kuin kuuluukiin. Minä heilutin häntääni ja yritin tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi, sillä meidän rouvien seura selvästi nolostutti häntä. Rouva Pumpuli ei kyllä ymmärtänyt nuorukaisen päälle mitään; kieltäytyi suorastaan huomaamasta, että taloon oli tullut uusi asukas. Emäntä ja isäntä olivat innoissaan: voi sitä sirkutusta, jota nuori herra sai osakseen!

Tämä uusi perheenjäsenemme ei ole kokenut kovaa elämää, kuten me rouva Pumpulin kanssa. Hän on päässyt tavattoman helpolla, ellei oteta lukuun sitä, ettei hänellä enää ollut mahdollisuutta jäädä kotiinsa syistä, joita emme ole rouva Pumpulin kanssa oikein hennonneet kysellä. Hän nimittäin nyyhkytti ensimmäisenä iltana melkoisesti; miehekkäästi tosin, ei heittäytynyt maahan ja sirotellut tuhkaa ylleen, saati menettänyt kontrollia hännästään niin, että se olisi valahtanut koipien väliin.

Penni-prinssillä oli aluksi hieman vaikeaa ruuansulatuksensa kanssa, sillä hän oli stressaantunut vieraaseen ympäristöön jouduttuaan. Minä yritin parhaani mukaan auttaa häntä ruuan nauttimisessa, mutta siihen ei todellakaan suhtauduttu suopeasti, päinvastoin minua syytettiin ahneudesta. Koira-parka saa niin usein ikävällä tavalla kokea olevasa vieroksuttu. Minä jos kuka ymmärrän tätä vierasmaalaista muukalaista, joka on reväisty irti kulttuuristaan ja joutuu kohtaamaan Pussinperän sivistymättömät asukit (tällä en tietenkään tarkoita rouva Pumpulia).

Heti ensimmäisenä aamuna herra Penning käyttäytyi kyllä hieman oudolla tavalla: hän nimittäin herätti emännän ja isännän kello 06 riehumalla ja kiemurtelemalla selällään sängyssä. Kun se toistui seuraavanakin aamuna, rouva Pumpuli kohottautui ja tarkkaili silmäkulmastaan tätä estotonta käyttäytymistä, nosti sitten katseensa katonrajaan ja viipyi siinä asennossa usean minuutin ajan. Me kaikki näimme hänen kasvoistaan, mitä hän ajatteli: "Voi tavatonta, tätäkö minun on kestettävä koko loppu elämäni?!" Täytyy myöntää, että sellainen ajatus käväisi minunkin päässäni.

Muitakin erikoisia tapoja tällä aatelisella on, nimittäin kahdella jalalla seisoskelu (tähän on sanottava, että rouva Pumpulilla on hieman samaa vikaa, mutta älkää sanoko hänelle, että se on vika). Herra Penning kai luulee olevansa ihminen, sillä hän seisoskelee alvariinsa takakoivillaan ja tähyilee pöydille ja kaappien päälle. Tai ehkä hän on sitä mieltä, ettei ole kohteliasta nojailla esineisiin, jottei tassuista jää jälkiä piironkiin tai pöytäliinoihin. Hän onkin mitä siistein - jo hänen kampauksensa kertoo, että hän on valmis uhraamaan aikaa peilin edessä. Sen hän tekeekin, aluksi tosin aina näyttää järkyttyvän ja ryhtyy urisemaan, kunnes havaitsee, että ihan komea poika sieltä katsookin!

On aivan selvää, että tavattoman nuori mies, jolla on hyvä tausta, huoleton elämä ja sukutaulu,  luulee suuria itsestään. Niin teki herra Penningkin. Hän alkoi määräillä, milloin emännän luo saa mennä ja mihin kohtaan pitää asettua (siis mahdollisimman kauas emännästä). Minä olin ensin vaivautunut, kun en halunnut olla hänelle ankara, mutta hän meni sitten aivan liian pitkälle yrittäessään, niin tämä on todella noloa, yrittäessään muka astua minua muina uroksina. Minun piti valitettavasti sanoa pari valikoitua murahdusta, jotta hän ymmärtäisi paikkansa, joka ei ole minun vieressäni sohvalla, kun katson Strömsön kokkaushetkeä. Rouva Pumpuliakin hän on hieman koetellut, mutta mitään sen kummenpaa ei vielä tapahtunut - rouva Pumpuli ei vieläkään nimittäin ole huomannut, että meille on muuttanut joku.

1244064032_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

On sanottava, että elämänrytmimme on tullut heti kohta vilkkaammaksi, ja vanhoja ja uusia ideoita on ryhdytty toteuttamaan. Minä en ole jaksanut paljoa keskittyä turhanaikaisuuksiin, kuten Dog Tornado-peliin, jossa nenänsä avulla on siirreltävä liikkuvia puukiekkoja, jotta saa esiin makupalan. Enkä pidä järkevänä askarrella wc-paperirullien - yök, siis toilettipahvirullien - kanssa, jotka on taiteltu niin, että makupala on jäänyt sen sisään. Niitäkin siis pitäisi jotenkin käsitellä, jotta saisi pientä purtavaa. Johan nyt, kun kerjäämällä, vaatimalla ja sieppaamalla saa ihan riittävän monipuolista muonaa! Tämä herra Penning sen sijaan ei käsitä yksinkertaisen elämän iloista mitään: hän on valmis työntämään jalon nenänsä jos johonkin saadakseen herkkuja. Hänestä mikään sirkustemppu ei näytä olevan liikaa, mutta se on hänellä varmaan sinisessä veressään, tuo vilkkaus ja ulos päin suuntautuneisuus.

Onhan meidän perhekuntamme tietenkin melko erikoinen näky: pitkä ja laiha isäntä, tanakka ja lyhyt emäntä, rouva Pumpuli päätöyhtöineen kuin pesästään karannut Kaustinen, nuori herra pöyhkeine tupeerauksineen kuin kuolleista herännyt Elvis mustine "nahkahousuineen" ja minä, viisautta kuvastavine harmaine kiharoineni ja arvokkaine olemuksineni.
Hävytöntä! Minä kuulin tuon: "palkintokurpitsa-vartaloineen", joku kuiskasi!