Mamma-äiti ei ole päästänyt minua tietokoneelle lähes vuoteen. Niinpä en ole päässyt berättaamaan, mitä kaikkea hirveää on tapahtunut. Nu börjar jag.

Alkuvuosi meni siihen, että herra Puoliso oli useaan otteeseen sairaalassa ja mamma-äiti oli huolestunut ja kireä. Oli kylmää ja lumista, ja erityisen kauheaa oli se, etten nähnyt vahdittavia kohteita muuten kuin kiipeämällä jatkuvasti snökasojen päälle. Mutta kun lumi oli pehmeää, upposin usein häntääni myöden hankeen ja menetin uskottavuuttani vartiointitehtävässäni pahemman kerran. Minulle jopa naurettiin.

Kun lumesta päästiin, alkoi niiden pienten, haisevien ja piikikäiden invaasio kotiimme. Joko mamma-äiti hääräsi niiden elikoiden kimpussa tai istui puhelimessa puhumassa niistä. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä hän näkee niissä igeleissä: nehän ovat tavattoman koppavaa sakkia ja vain tuhisevat halveksivasti, jos niitä yrittää lähestyä. Koko Mamma-äidin loma kului tuossa tarpeettomassa puuhastelussa, joten herra Puoliso ulkoilutti meitä Sipriina Telaketjun (hänestähän kerroin jo ensimmäisessä kynäilyssäni) kanssa. Sehän passade bra, sillä otin takaisin kaiken sen, minkä talvella olin jättänyt tekemättä ja huomauttelin ihan kaikille vastaantulijoille, rastaat ja roskapöntöt mukaan lukien.

Loppukesästä me matkustimme kolmistaan - minä, mamma-äiti ja Sipriina T. - junalla itäisille maille tapaamaan mamma-äidin ystävätärtä ja perhettä. Olin ensi kertaa junailemassa ja minua hermostutti erityisesti se, että junanvaunuun tunki eläimiä. Yritin tiedustella mamma-äidiltä, miksei hän ollut varannut lippua ykkösluokkaan - sen verran minäkin tiesin matkustamisesta - mutta hän vain selitti, että tämä oli koiravaunu. Niin niin, sade jag, mutta miksi me kaksi sitten olimme siellä, olisihan Sipriina T:n voinut jättää sinne matkan ajaksi?

Jälkimmäisestä puheenollen: hon otti todella rennosti ja makaili mamma-äidin niskatyynynä puoli matkaa ihan kuin olisi aina ollut menossa eller tulossa.

Asemalla meitä oltiin vastassa ja jatkoimme yksityiskuljetuksella perille. Hämmästyin hieman, sillä valkoisen piha-aidan takaa löytyikin jo vanhoja tuttuja: kohtelias gentleman Rolle ja sievä fröken Nuppu sekä uusi tuttavuus, vanha herra Taku. Fröken halusi leikkiä meidän kanssamme, mutta minulle ei sopinut, olihan minun vahdittava hiukan vieraisillakin. Ei tule kuuloonkaan, että kaikki juoksentelevat ympäri pihaa kuin aivottomat. Jos minä juoksen, se tapahtuu vain siksi, että ryntään estämään tunkeutujia, joista muut eivät näytä pittaavaan tuon taivaallista.

Meille oli varattu oikein hieno privat-sviitti ja saimme Sipriina Telaketjun kanssa ateriatkin sinne tarjoiltuna. Päivisin ja iltaisin ulkoilimme isäntäperheen kanssa ja  yöllä kuljeskelimme mamma-äidin kanssa tutustumassa uusiin pissapaikkoihin.Huomasimme pitävämme kovasti itäisestä kaupungista. Paitsi että sielläkin oli niitä pieniä piikikkäitä, jotka vaeltelivat kaupungin nurmikoilla häiritsemässä jalkaansa nostavia turisteja. Tästä tulikin mieleeni, että Sipriina T. nostaa myös jalkaansa, vaikka muka yrittää vähän olla fröken kyyristymällä muutaman sentin. Siltä tytöltä puuttuu tapoja, enkä usko, että teen vääryyttä vaikka kutsunkin häntä lisänimellä "Telaketju".

Palattuamme meitä odotti uusi matka. Myöhään syksyllä muutimme kotia. Pussbakenin pieni idylli jäi ja vaihtui maaseudun kaltaiseen ympäristöön. Tiedän tämän siitä, että kuulin puhelun, jonka mamma-äiti ja herra Puoliso kävivät eräänä aamuna muuton jälkeen. Silloin oli ensimmmäinen kunnon lumisade. Mamma-äiti oli lähtenyt juuri työhön ja telefoneerasi heti pysäkiltä. Kuulin, kuinka hän piipitti korkealla äänellä herra Puolison korvaan: "Nyt minä myöhäistyin bussista ja täällä minä seison kahden maatalon välissä viljapeltojen keskellä lumimyrskyssä! Minkä ihmeen takia me muutettiin tänne maalle?!" Herra Puoliso vastasi tyyneen tapaansa: "No johan me ehdittiin asua täällä viikko. Kulta, tämä on Vantaata eikä Utsjokea." 

Mäyräkoiranuorukainen naapurista vaihtui uuteen samansukuiseen naapuriin, seinänaapuriksi tuli noutajajuniori. Minulla on täällä isot läänit vahdittavanani, minkä voin ilokseni todeta.
Pelkään kuitenkin, että muutoksia on jälleen tulossa, sillä herra Puoliso on käynyt Sipriinan kanssa jossakin, jota kutsutaan koirakouluksi...


Sipriina T. suhtautuu matkustamiseen rennosti.