Penni-herra on päässyt perille suvaitsevasta luonteestani ja päättänyt, että ensimmäisenä hierarkiassa on Rouva Pumpuli (1,5 kg silkkaa terästä), sitten tulee hän itse (4,7 kg silkkaa kauneutta) ja lopuksi minä. En kerro painoani, mutta sanon, että se on sopiva (Tilda painaa 6,5 kg, emäntäkirjurin sal. huom.). Minä en halua aiheuttaa murhetta Sir Pennille, vaan annan hänen hallinnoida itseäni, sillä isäntäväki joka tapauksessa vahtii, ettei nuori aatelinen tunkeudu intiimialueilleni. Vaikka sellaista yritystä hieman onkin, en voi olla ihailematta hänen energistä ja lihaksikasta olemustaan ja barokkikutrejaan. Naapurin rouva kyllä kutsuu häntä Tauno Takatukaksi, minkä minä kyllä annan anteeksi, sillä naapurin rouva on se, joka tekee sitä erinomaista jasmiiniriisi-lihapataa kasviksilla ja valkosipulilla höystettynä.

Onneksi tasapaino on palannut Pussinperälle, sillä kesä oli yhtä hullunmyllyä. Emäntä istui kaiket päivät puhelimessa tai netissä vastailemassa kysymyksiin, jotka koskivat niitä pieniä, haisevia otuksia, joille talossamme pidettiin majaa ja tarjoiltiin kaiken aikaa herkullisia aterioita. Joskus minä näin ne vilaukselta. Niillä oli tosi erikoinen, jäykkää harjasta oleva päälipuoli ja turkkia vain vatsan alla. Poikkeuksetta ne joko puhisivat kiukkuisesti pallomaisen olemuksensa sisältä tai piipittivät ja tuoksuivat maidolta.

Emäntä ja isäntä ravasivat vierashuoneen, keittiön ja kylpyhuoneen väliä niin, että lattialankut kuluivat, kaatuivat aina hetkiseksi sänkyyn ja jatkoivat taas lääkitsemistä, siivoamista ja vahingoittuneiden raajojen tai haavojen hoitamista. Talossa leijui inhottava löyhkä, joka ei kyllä onnistunut peittämään sitä tosiasiaa, että kun meikäläisille tarjottiin ruokaa kahdesti päivässä, näillä otuksilla oli edessään täydet kulhot aamusta iltaan - ja joitakin vielä syötettiin ihan kädestä pitäen keskellä yötä useampaan kertaan. Joitakin käytiin vain näyttämässä ja joitakin hieman hoidettiin, ennen kuin ne jatkoivat matkaa. Onneksi vain 8 niistä jäi asumaan pitemmäksi aikaa. Kun ne tulivat vieraaksi, ne olivat yleensä pieniä, mutta kun ne lähtivät, ne olivat monenkertaiseksi kasvaneita. Käsittämätöntä. Ja niin kuin tässä talossa pidetään huolta koiraparan vartalosta - ei tulisi kuulonkaan hankkiutua moninkertaiseksi!

Emäntä ja isäntä nuokkuivat voimattomina hoitojen väliajat ja me koiraraukat saimme yrittää auttaa heitä. Minä yritin pienentää otusten ruoka-annoksia kerjäämällä aktiivisesti. Penni-herra haukkui kaikki otuksia tuovat ihmiset ja otukset itsensä, jos vain sai niitä näköpiiriinsä. Rouva Pumpuli sen sijaan livisti vierashuoneeseen aina, kun isäntäväen silmä vältti ja keräsi tavattoman huolellisesti joka ainoan siilikirpun turkkiinsa - mistä ne olikin sitten helppo poimia, kun näkyivät hyvin valkoisella pohjalla.

Ulkoiluaikamme olivat nekin oudot: saatoimme koko perhe lähteä pitkälle lenkillemme puolenyön maissa. Emäntä ja isäntä ihastelivat lämpimiä kesäöitä ja huokailivat tyytyväisesti, kun ei tarvinnut nuuskia siilinkakkaa ja -pissaa. Rouva Pumpuli puolestaan torkkui osan matkaa sylissä, mutta Penni-herra kolusi pusikoita, hämmästeli sammakoita ja haukkui roskiksia, jotka pimeässä näyttivät salaisilta agenteilta.

Nyt ulkoiluajat ovat ennallaan, ja haisulivieraat häipyneet. Vielä yksi majailee vajan takaisessa aitauksessa, mutta sekään ei ole muutamaan päivään näyttäytynyt. Horrostaa, sanovat. Vaikka emäntä väittää toista, minusta niiden otusten elämä on tavattoman helppoa: syövät ja nukkuvat, nukkuvat ja syövät. Miksei koiran elämä voisi olla sellaista, kysyn minä!