1238882385_img-d41d8cd98f00b204e9800998eMinä yritän kaiken aikaa kommunikoida sen pienen, mustakiharaisen hyrrän kanssa, mutta puheeni tuntuvat menevän kuuroille korville (onkohan emäntä muuten muistanut nyppiä niistä karvat sisäpuolelta?)

Kävelyllä ollessamme joudun aivan erityisesti panostamaan viestintään esimerkiksi näin:

"Jos Penni-herra nyt rauhottuisi ja lakkaisi räyhäämästä sille rottweilerille, eihän se ole edes yhtä iso kuin se bernhardilainen, jota sinä eilen kovistelit!"

"Ei siellä viemäriaukossa mitään ole, minä katsoin. Jos olikin - söin sen jo."

"Marsmars eteen päin, pois sieltä nokkospusikosta! Minä en sinne nenääni pistä, ne pistävät nenääni. Sinun aatelisnokkasi taitaa olla muovia? Ai, kakalleko meinasit? Jo vain, mukava katsoa, kun emäntä yrittää toimittaa siellä kikkareitasi pussiin. Katsotaan, miten pitää periaatteistaan kiinni, kun oikein blogissaan paheksuu ihmisiä, jotka eivät kerää koiriensa jätöksiä."

"Voi voi, ei tästä mitään tule. Mikset sinä voi olla niin kuin muutkin ja haukkua polkupyöriä ja lastenvaunuja, vedettäviä matkalaukkuja ja rollaattoreita? Tuohan on naapurinrouva, joka on käynyt meillä ja joka on sinua talutellutkin; ei sille tarvitse tuolla tavalla murista. Etenkään, kun rouva tuo meille aina välillä todella herkullisia ruokia, siis niitä, joista isäntä välillä varastaa lautaselleen. Muistatko esimerkiksi sen haudutetun jasmiiniriisipadan, jossa oli lampaanlihaa?!"

"Sinun kanssasi tämä on yhtä tuskaa: saa silmät päästään hävetä, kun et ymmärrä käyttäytyä! Etkö muka äsken huomannut tuota lasta, joka söi jäätelöä? Vaikka minä kuinka opetan, että kerjää, poika, kerjää, niin ethän sinä onneton ymmärrä!"

"No niin, ruoka-aikakin meni jo ohitse. Taas olet seljällään emännän sylissä. Oliko pakko huutaa naama punaisena sille terrierikolmikolle? Ja tässä seistään ja odotellaan, että prinssi vaikenee. Ei niille olisi tarvinnut heristellä nyrkkiä, ainakaan neljää."

"Että pitää olla niin hienostunutta... tällä on sitten väärän värinen takki tänään? Toissapäivänä et haukkunut, kun oli sininen."

"Katso nyt rouva Pumpulista esimerkkiä: hän kulkee kaikilla jaloillaan niin kuin minäkin. Sinulla on aina kaksi etummaista ilmassa. "

"Jos sinä nyt painaisit sen pikkuisen aatelispeppusi maata vasten (se rastas meni jo) ja istuisit siihen, kun emäntä käskee, että saataisiin niitä koulutuksia, siis niitä pieniä hyvältä maistuvia."