Olette ehkä ihmetelleet, kun minusta ei ole kuulunut mitään? Arvelleet, että nyt se eläinparka on siellä pimeillä takamailla, sivistyksen ulottumattomissa, näännytetty nälkään. Kiitos myötätunnosta, niin minulle on meilkein käynnytkin, sillä vatsanympärykseni on edelleen pienentynyt, ainakin 0,20 cm. Mutta osasyyllinen olen ollut itsekin, sillä minulle ei aina ole maittanut ruoka - herkut ovat erikseen.

Katsokaas, kun meillä on ollut surua, sillä rouva Pumpuli on kadonnut. Joulukuun 3. päivänä 2009 emäntä otti hänet mukaansa ja sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut. Ellei emäntä sitten unohtanut häntä johonkin, sillä hän tuli kotiin aika hiljaisena. Olivat isännän kanssa sylikkäin pitkän aikaa ja minusta tuntui, että he vähän ulvoivat. Rouva Pumpulikin oli näet kutistunut ihan parin viikon aikana hyvin pieneksi. Vajaan viikon hän oli hieman hajamielinen, eikä jaksanut olla niin iloinen kuin ennen, mutta ruokaa hän vaati koko ajan. Puhuivat täällä hiukan siihen malliin, että nyt taitaa sappi (mikähän se lieneekään) olla huonossa kunnossa, eikä ruoka oikein sula, mutta muusta en oikein päässyt perille. 

Sitten he korjasivat kaikki rouva Pumpulin kuvat ja tavarat pois, ja lahjoittivat hänen vaatteensa eräälle pienelle puudelilapselle. Minä olen ikävöinyt rouva Pumpulia, eikä ruoka ole maittanut minulle kuten aikaisemmin. Olen muistellut, miten elegantisti hän otti minut  vastaan, kun muutin Pussinperälle; ja sitä, miten nukuimme kyljikkäin, kun hän etsi minusta lämpöä, kovin pikkuruinen, kun oli. Muistelin myös sitä, miten meillä oli tapana koskettaa toisiamme nenillämme ja hymyillä vähän - erityisesti, kun Sir Pencil saapui taloon ja oli mielestämme tavattoman huvittava tupsuhäntineen ja laihoine koipineen.

Penni-herra on sittemmin ryhtynyt entistä röyhkeämmäksi. Koska rouva Pumpuli oli etuoikeutettu johtaja, Penni-herra ajattelee, että nyt on hänen vuoronsa. Ja niin se taitaa vähän olla, sillä en minä jaksa niin kauheasti välittää hänen kotkotuksistaan: kunhan saan edes hiukan murua rintani alle, lämpimän pesän ja rapsutuksia silloin, kun itselleni sopii, olkoon niin. Kyllä minä sitten tiukan paikan tullen  lyön häntä käsilaukullani päähän, jos hän menee liian pitkälle.

Emäntä ja isäntä sanovat, että minä olen ollut hiukan apea myös siksi, että saan Cushingin tautiini lääkettä, joka väsyttää. Sanon vain, että minun ikäiseni, elämää nähneen, mutta nuorekkaan persoonan tulee saada nukkua myöhempään aamulla, tulla kannetuksi alas portaita ja ravituksi juustolla sekä mämmillä, jossa on vaniljakastiketta yllä. Se kuuluu meidän perusoikeuksiimme, joskin siitä ei täällä kovin paljoa piitata, kuten ei yleensäkään mielivaltaisten diktatuurien ollessa kyseessä.

Hiljaiseloa täällä on vietetty muutenkin, sillä koko talo on alkanut pikkuhiljaa peittyä lumeen. On ollut viikkokausia niin kova pakkanen, etten ole päässyt tavanomaisille lenkeilleni, ja jos olenkin, ylleni on puettu taas noita ihmisten keksimiä merkillisiä loimia.
Sir Pencil sen sijaan loikkii hangessa kuin mielipuoli jänis ja tekee tunneleita lumeen. Hän ui hangessa kuin vedessä ja toisinaan näkyy vain musta hännäntupsu kuin viiri kaiken valkoisen keskellä. Lumikinoksia hän pitää tähystyspaikkanaan ja tähyilee tienoota kuin kenraali Custer joukkojaan. "Ahaa, te siellä, varokaa itseänne! Täällä eivät alkuasukkaat vaeltele vapaasti! Tämä on minun maatani, minun-minun-minun!" Voisihan se olla pelottavaa, jos hän ei näyttäisi niin perin aateliselta ja painaisi noin 50 kiloa enemmän - ja tulisi edes nähdyksi ilman, että seisoo takajaloillaan.