"Ne ovat nopeasti vallanneet uusia kaupunginosia..." (HS 1.8.2007):
"Se on yksi vaarallisimpia tuhoeläimiä..." (IS 7.11.2007)
"....satojentuhansien eurojen vahingot..." (HS 18.3.2008)
"Monen paratiisiin on päässyt luikertelemaan vihollinen..." (IS 5.5.2008)
"...hautakivetkään eivät enää pysy pystyssä..." (HS 6.7.2008)
"Ne ovat syönneet kaiken elävän..." (HS 9.9.2008)

Journalismikritiikin vuosikirjassa 2009 Juha-Pekka Puro analysoi "pyhää sotaa kaupunkikaneja vastaan". Miten syntyi myyttiset mittakaavat saanut tarina "pienestä otuksesta, joka voi saada niin paljon pahaa aikaan" (IS 5.5.2008)? Koska tämä peto pahimmillaan hyökkää rakkaimpiemme hautojen kimppuun, se on julistanut meille sodan, joka meidän tulee voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Puro tutki Ilta-Sanomien ja Hesarin artikkeleita vuosilta 2007-2008. Niiden perusteella hän muodosti kuvan "kanien retorisoimisesta". Ensimmäinen huomio kiinnittyi siihen, että "kanista" tuli "kaupunkikani/citykani". Syntyi kokonaan uusi laji, joka ei musituttanut tuntemaamme kania ja jolle saatettiin antaa piirteitä, jotka poikkesivat kanin luonnollisesta elämästä ja tarpeista. Veli Kanista tuli Iso Paha Susi: Meille annettiin mahdollisuus nimittää kania "yhdeksi vaarallisimmista tuhoeläimistä".
Kanista tuli meille uhka: sen syömiskäyttäytyminen, lisääntyminen ja onkaloiden kaivaminen on luonnottoman mittavaa ja vahingollista ihmisyhteisölle, sillä "kaneille kelpaa kaikki" eikä "mikään ole (niiltä) turvassa".

Hieman tätä samaa retoriikkaa kävimme läpi Markku Heikkisen Ylen Radio 1 -ohjelmassa ti 15.6.2010 Millainen on eläinten kaupunki kesällä? (kuultavissa Ylen Areenassa).
Yritin viedä keskustelua kohti ihmisen vaikutuksesta luontoon, mutta aina palasimme "tuhoeläimiin" ja niiden haitalliseen ilmenemiseen ihmisen kannalta. Tuijien ja vuorimäntyjen katoaminen ahnaitten kanien suihin nousi esiin ikään kuin luonnon monimuotoisuus riippuisi juuri näistä lajikkeista.

Paikalla olivat minun lisäkseni Helsingin kaupungin juuri nimitetty ympäristötarkastaja, kaneja tutkinut Päivi Leikas ja desinfektoija eli tuhoeläinten hävityksestä vastaava Janne Heikkinen. Jälkimmäinen osoittautui myös luonnonvaraisten eläinten ystäväksi, joka vaalii pihallaan korppiyhteisöä, antaa pikkulintujen rakentaa pesiään talonsa räystäisiin ja oravan pesiä välikatossaan. Hyvä opetus minulle, joka muodostin käsitykseni "tuhoeläinasiantuntijoista" edellisen kerran, kun tapasin Radio Q -ohjelmassa v. 2005 rotanmyrkyttäjä Raimo Rinteen, joka väitti "siilien pesivän routarajan alapuolella",  ja niiden olevan liian kookkaita mahtuakseen rotille tarkoitettuun myrkkysyöttilaatikkoon - ikään kuin olisi olemassa syntymästään saakka vain yhdenkoon siilejä.

Päivi Leikaksen tunsinkin jo Villikanifoorumin työskentelystä, jossa olin mukana sen perustamisvaiheessa vuonna 2008 Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistyksen edustajana. Villikanifoorumissa on suunniteltu Uudenmaan riistanhoitopiirin vetämänä niitä keinoja, joilla kanit voitaisiin hävittää pääkaupunkiseudulta. Edustajia Villikanifoorumisssa on mm. Helsingin Kaupungin Rakennusvirastosta, Cremex Oy:stä, Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksestä, Luonnontieteellistä keskusmuseosta, Helsingin yliopistosta, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liittosta, Kasvitieteellisestä puutarhasta, Helsingin riistanhoitoyhdistyksestä, Helsingin seurakuntayhtymästä jne. Eläinsuojeluyhdistyksien edustajat ovat olleet lähinnä tarkkailijan asemassa jarruttamassa myrkkyjen ym. epätoivottavien tappamiskeinojen käyttöön ottoa. Muut asianosaiset ovat voimakkaasti kanien hävittämisen kannalla, mieluiten kaikin mahdollisin keinoin.

Helsingin yliopiston dosentti ja erikoistutkija Anja Lampio Aalto-yliopistosta kutsuukin kanipolitiikkaa onnistuneeksi tiedotussodaksi, jossa kanit ovat saanneet vain negatiivista julkisuutta. Sen vaikutuksesta lehdistössä puhutaan kanista raamatullisin vertauksin ja vedotaan uhkakuviin sen sijaan, että tarkasteltaisiin ko. eläintä myös sen tuottaman hyvän mukaisesti.

Kaniinit nimittäin ovat osa luontoa muualla kuin Suomessa, esim. Britanniassa, jossa sitä kiitellään mm. siitä, että se kaivaa tunneleita muiden eläinten pesiä (mm. lunnit) ja pitää niityt lyhytkasvuisina ja otollisina harvinaisille kasveille. Ruotsalaiset ovat puolestaan tutkineet (mm. Krister Larsson, ALLMA Natur och Kultur, ks. Restaurering av öppna sanddyner och hedar på Skummenslövs tångallmänning) sitä, miten positiivinen vaikutus villikaneilla on ollut hiekkadyynien kasvuston hillitsijänä. Villikaneja on ollut Ruotsissa n. sadan vuoden ajan ja viimeisen 50 vuoden aikana niiden merkitys Hallandin dyynien "puhtaanapitoon" on ollut huomattava. Niiden vaikutuksesta myös harvinaiset perhoset löytävät niityiltä ravintoa.

Ei niin yllättäen muutkin pihapiirimme eläimet ovat saaneet osansa tästä tiedotussodasta: oravat, pulut, varislinnut, lokit ym. ym. Kaikki nämä "roskalajit" ja "tuholaiset" puhuttavat kaupunkilaisia ahkerasti. Kaupunkimme on siis vaaroja täynnä ja huolestuttavinta on, että niin kanit kuin muutkin cityilmiöt levittäytyvät maaseudullekin päin. Pysäyttäkää ne, vaadimme!

Kanit saavat edelleen vuonna 2010 kylmää kyytiä. Helsingin Uutisissa (12.-13.6.2010) otsikoi toimittaja: Tehometsästys pienensi citykanikantaa tuntuvasti ja Citykanit voivat levittää tauteja. "Citykani ei kuulu luontoon", sanoo Helsingin yliopiston maataloustieteiden tutkija Lena Hulden. Ehkäpä hänen kannattaisi pitäytyä maataloustieteissä eläinekologian sijaan, sillä seuraavaksi hänen mukaansa meitä odottaa kanin taholta myös rutto (jänisrutto) sekä borrelioosi.