BirdLife Suomi -yhdistyksen lehdessä Linnut 3/2009 kerrottiin mm. punarinnasta (Erithacus rubecula) otsikolla Mestarisuunnistajat. Linnut käyttävät suunnistaessaan samankaltaisia työvälineitä, kuten ihmisetkin: nimittäin kelloa, kompassia ja karttaa. 

Ne tarkkailevat tähtiä ja aurinkoa, ja käyttävät suunnistuksessa apunaan myös hajuja, ääniä ja maamerkkejä, mutta erityisesti niiden magneettiaistia on tutkittu. Ensimmäisen kerran jo 40 vuotta sitten. Magneettinen kompassi löydettiin punarinnalta ja myöhemmin ainakin 20 tutkitulta lajilta, myös kanalta. Todennäköisesti tämä aisti on kaikilla linnuilla. Sen avulla ne pystyvät suunnistaessaan tulkitsemaan maapallon kaksinapaisen magneettikentän voimakkuuden, suunnan ja kulman maanpintaan nähden. Mielenkiintoista on, että punarinnan magneettikompassi perustuu valon aiheuttamiin reaktioihin linnun oikeassa silmässä.
 
Tiesittekö muuten, että lapintiirat (Sterna paradisaea)   lentävät vuosittain noin 35 000 kilometriä, jotkin yksilöt jopa 50 000 km. Siis enemmän kuin maapallon ympäri. Yli 25-vuotiaiksi elävät maratonmuuttajat voivat kaikkiaan lentää runsaat miljoona kilometriä (ks. Tiede)
Lisää linnuista: Ensin Metro 12.10.2009 ja sitten HS 10.1.2010 kirjoittivat Helsingin liikennelaitoksen pulunkarkotuskokeilusta. Rastilan ja Kontulan asemille asennettiin ultraääntä piipittävä laite. Metrossa kerrottiin, miten laite häiritsee ihmisiä, mikä onkin selvää, sillä ” Laitteiden täytyy ensin olla kovemmalla, että ääni menee linnun tajuntaan”, kuten HKL:n isännöitsijä Kari Kahila kertoo.
 
Hesarissa sitten todetaan, että karkotin on toiminut hyvin: Rastilan asemalta ovat hävinneet teinit.
 
Hyvät hyssykät! Eikö sentään kesykyyhkysten (Columba livia domestica) kujerrus olisi kaiken kaikkiaan miellyttävämpää kuin 110 desibelin ultraääni? Sehän lähenee jo kipukynnystä, joka sijaitsee 120 ja 140 desibelin välillä.
 
Mutta ei, kaikki keinot on kokeiltava, sillä pulunpaska on paitsi myrkyllistä, niin siihen voi liukastua. Se tappaa. Niin ihminenkin, sillä seuraava vaihe Kahilan mukaan on se, että pulujen istumapaikkojen yläpuolelle asennetaan vaijereita. Pulut törmäävät niihin ja kuolevat. Se pelottaa muut pulut pois. Raatoihin ja vereen ei sitten kai liukastu? Miten ihmeessä Vatikaanin aukiolla, Trafalgar Squarelle ja Venetsiassa ovat selvinneet hengissä? Niitä ei edes tunnistaisi ilman tuhansia kyyhkysiä.
 
Hesarissa 2.2.2010 kerrottiin Tiede-sivulla Annu Marttilan väitöskirjasta. Marttila tutki luonnon ääniä jäljitteleviä (onomatopoeettisia) sanoja, jotka ovat yhteinen piirre maailman kielissä. Sanat, kuten ininä, sihinä, kohina, kikattaa yms. ovat onomatopoeettisia. Esimerkeiksi tutkimukseensa hän otti mm. korpin (Corvus corax)  ja käen (Cuculus canorus) , molemmat laajasti levinneitä. Hauska juttu, mutta niiden latinalaisissakin nimissä näyttää olevan onomatopoeettista piirrettä!
 
Marttinen keräsi aineistoa yli 200 kielestä. Peräti 141 kieltä tunsi korpin ja yli 90 % nimistä muistutti sen raakuntaa. Nimissä oli takavokaali a sekä konsonantit k ja g. Käen nimiä kertyi 24. Määrä edustaa kuitenkin 74 % Euraasian kielisuvuista; 80 % niistä sana toi mieleen käen kukunnan.
 
Tuli mieleeni, olisiko magneettiaisti ihmiselläkin, sillä Marttila totesi tutkimuksessaan, että kun Australian alkuperäiskansaan kuuluvat vietiin ikkunattomaan huoneeseen, he silti pystyivät löytämään ilmansuunnat, ja vielä oikein? Tämä tuli ilmi, kun heitä pyydettiin kuvailemaan jonkin kohteen sijaintia.
 
Muuten, Koko-gorilla - se, joka käyttää yli tuhatta viittomaa - haukkuu vihastuessaan hoitajaansa likaiseksi vessaksi tai linnuksi. Kuka tietää, mikä Kokoa niin linnuissa sieppaa? Olisikohan Kokokin ollut siivekkäiden pommituksen kohteena!