Helsingin Sanomien päivän kysymys 18.7.2009 oli, pitääkö loukkaantunut luonnoneläin viedä lääkäriin. Tässä kysymyksessä mättää monta muutakin asiaa paitsi kielteiseen kallistuva vastausprosentti (43% vastasi kyllä ja 57% ei).

Kyse ei ole mielipiteestä, johon voimme vastata ei tai kyllä. Yhtä hyvin Hesari voisi kysyä, pitääkö liikennesääntöjä noudattaa. Lain noudattaminen on velvollisuutemme. Ei, en ole niin sinisilmäinen, että luulisin, että kaikki tekevät kuten laissa sanotaan. Ihmisillä voi olla asioista erilaisia mielipiteitä, myös laista. Se heille sallittakoon, mutta lain rikkomisesta on kuitenkin määrätty rangaistus. Niin myös eläinsuojelulain rikkomisesta.
Eläinsuojelulain 14 §:ssä sanotaan: "Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan."

Kysymyksenasettelun aloittanut loukkaantunut kalasääksi, jota lukuisat ihmiset ovat päässeet seuraamaan netissä, tunsi eittämättä kipua, sillä se oli vahingoittunut. Kärsimyskään ei nimittäin ole mielipidekysymys. Jokainen järjissään oleva ihminen ymmärtää, että vammat aiheuttavat kipua. Myös eläimelle. Jos alamme pohdiskella, mitä ongelmia loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen hoitaminen aiheuttaa, kuten Hesarin artikkelista Eläintenharrastajat vaativat apua loukkaantuneelle nettisääkselle käy ilmi, ei yhtään eläintä voida ryhtyä hoitamaan. Jos taas eläintä ei voida hoitaa, koska sen on mahdollisesti vaikea sopeutua uudelleen hoidon jälkeen luontoon, se on lopetettava. Niin sanoo laki. Siitäkään ei voida neuvotella tai kysyä mielipidettä.

Lääkäriin vieminen taas kuulostaa melko oudolta, ottaen huomioon, ettei Suomessa noin vain voi viedä luonnonvaraista eläintä eläinlääkärille. On tehtävä melkoisesti töitä löytääkseen eläimelle hoitopaikan.

Erittäin harvat lääkärit hoitavat luonnonvaraisia eläimiä. Eläinlääkärit hoitavat lähinnä lemmikkejämme, niin kotoisia koiria ja kissoja kuin eksoottisiakin eläimiä. Lajikirjo on valtava. Olisi aika kohtuutonta edes vaatia eläinlääkäreitä hoitamaan lemmikkiemme lisäksi kaikkia mahdollisia luonnonvaraisia eläimiä.  Luonnonvaraisia lajeja kohtaan erityistä kiinnostusta tunteva eläinlääkäri ryhtyy hoitamaan villejä lintuja ja nisäkkäitä, sillä hän on erikoistunut tiettyihin lajeihin, ihan niin kuin on erikoistuttava kissoihin ja koiriinkin. Jopa lintulajit poikkeavat niin paljon toisistaan, ettei yhtä hoitotapaa ole olemassa: se mikä sopii toiselle, tappaa toisen. Hygieniasyistä luonnonvaraisia eläimiä ei myöskään haluta hoitaa lemmikkieläinasemilla. Ne, jotka hoitavat, hoitavat omissa tiloissaan.

Entä kuka maksaa sen, jos viet luonnonvaraisen eläimen eläinlääkäriin: sinä maksat.  Kunnan-/kaupungineläinlääkäri kuitenkin lopettaa eläimen ja se tapahtuu ilmaiseksi, hoitaminen ei. Vaikka luonnonvaraiset eläimet ovat valtion omaisuutta, valtio ei maksa luonnonvaraisten eläinten hoidosta. Ei vaikka laki vaatii, että loukkaantuneen ja sairaan eläimen on saatava hoitoa. Ristiriitaista, eikö?

Korkeasaaren lisäksi luonnonvaraisia nisäkkäitä hoitavat vain vapaaehtoiset, eläintarhoilla ei ole siihen juuri mahdollisuuksia. Se on kallista ja vaatii resursseja. Vain Pyhtään ja Heinolan lintutarhat saavat avustusta kaupungilta, ensin mainittu myös ympäristöministeriöltä. Siitä huolimatta niidenkin resurssit ovat pienet.  Ja pienennevät lisää, sillä Heinolan lintutarhan olemassaolo on kaiken aikaa vaakalaudalla. Sehän uhattiin jo lopettaa (ks. Heinola jyrää).

Suomen luonnonvaraisten eläinten hoito on pääasiassa vapaaehtoisten varassa. Vapaaehtoiset noutavat loukkaantuneet ja sairaat eläimet, hoitavat eläimet ja lopetuttavat ne, jos hoito ei ole kuntouttanut eläintä niin, että se pärjää omillaan, ilman ihmisen tukea (laissa edellytetään, että tällaiset eläimet lopetetaan, niitä ei saa esim. ottaa lemmikiksi).

Tämän vapaaehtoiset tekevät omin varoin: järjestävät hoitopaikat ja -välineet, ostavat lääkkeet, maksavat eläinlääkäreille tutkimuksista yleensä saman kuin lemmikkiensäkin hoidosta, ostavat lajikohtaisen erityisruuan... Niin ja ovat hankkineet itse asiantuntemuksensa, koska luonnonvaraisten hoitoa ei kouluteta missään. Tietonsa he myös (toivottavasti) päivittävät itse. Tämä yleensä oman työn ohella (muutenhan tähän ei olisi varaa), oman perheen ja lemmikkien hoidon ohella, monesti myös muun eläinsuojelutyön ohella. Kiitos niille eläinsuojeluyhdistyksille, jotka tukevat luonnonvaraisten eläinten hoitajia! Niitä ei tosin ole kovin montaa.

Mutta palataan nettisääkseen ja Hesarin artikkeliin, jossa - kuten niin usein muuallakin kuultu - lausahdus Luonto hoitaa kuittaa eläimen kärsimyksen. Kyseisen mielipiteen voisi vähitellen tunkea sinne, missä Suomen lakia ei näe lukea. Luonto hoitaa -mielipide on vain - mielipide; samalla tapaa kuin sellaisen motoristin, jonka mielestä 40 km tuntinopeuden alueella voi ajaa 138 km tunnissa (juttu samalta tai edelliseltä päivältä niin ikään Hesarissa). Rangaistus seurasi ja rangaistuksen tulisi seurata tässäkin tapauksessa. Erityisesti silloin, kun sen lausuu ihminen, joka on jatkuvasti tekemisissä luonnonvaraisten eläinten kanssa. Valitettavan usein rengastajilla ja lintubongareilla ei ole kiinnostusta itse eläinyksilön hyvinvointia kohtaan. Ollaan kiinnostuneita enemmän määristä ja luvuista. Luonnonvaraisten eläinten hoitajat ovat saaneet hoitoonsa mm. lintuja, jotka ovat pudonneet pesistään ja  loukkaantuneet, ja jotka rengastajat ovat nostaneet rengastamisen jälkeen takaisin pesiin ja poistuneet. Onneksi joku muu on sattunut paikalle.

Kysymys kuuluu, millainen rengastaja kuvittelee, että petolintu, joka käyttää saaliin kiinni ottamiseen ja pitelemiseen nimenomaan jalkojaan, selviää murtunein jaloin tai puuttuvin varpain?

Kysynkin nyt mielipidettänne - voitte vastata kyllä tai ei: Tunteeko tällainen rengastaja kyllin hyvin lajit, joita rengastaa?

Ja kysyn toisenkin kysymyksen: Tuleeko rengastajan tuntea lajit, joita rengastaa? Vastatkaa kyllä tai ei.