Sain viestin hra X:ltä, siilitutultani, jonka kanssa olemme lähetelleet tiedonantoja jo useamman vuoden: ”Eilen löysin hiirenpesän pihavarastoni työkalulaatikosta. Penkoessani ja etsiessäni oksavahaa, hyppäsi emo käsilleni ja aavistelin, että täällä on pesä. Löysin sen muovipussista, jossa oli oksiin tarkoitettua niintä. Siellä oli 6 pelokasta poikasta, jotka tärisivät ja katsoivat minua silmiin. Siirsin ne peltivatiin pesän kanssa ja annoin emolle aikaa pelastaa poikasensa. Se todella kantoi ne jonnekin turvaan... Yleensä käyn sotaa niitä vastaan loukuin, mutta en nyt pystynyt niitä eliminoimaan??? Tekevät tuhoa tietenkin, mutta mulla oli illalla oikeen hyvä olo ekoteon jälkeen...

 

Tämä tuttuni, myös turvamiehenä toiminut, jolla on kokoa ja näköä parin maskuliinin verran on todellakin ulkonäkönsä mittainen. Tämän raavaan suomalaisen egoa ei vähennä vähäpätöisimmistä vähäpätöisimpien murheista huolehtiminen. Siis täydellinen vastakohta Oma koti kullan kallis -lehden päätoimittajalle (ks. blogi Huoletonna rikosten poluille), joka ei räpäytä silmäänsäkään kertoessaan, millaisia tappavia keitoksia jokainen perheenemäntä voi keittiössään kotinsa turvaksi kokata. Päätoimittaja ei muuten koskaan vastannut viestiini (eikä myöskään lehden markkinointijohtaja Waltter Viljanen) jonka lähetin 7.4. Viestin sisältö oli seuraava:

 

"Hyvä Marianne Lähde,

 

päätoimittajana olet suuri vaikuttaja, jonka tulisi miettiä, mitä ja miten viestit. Viestintä voi olla positiivista ja arvoja kunnioittavaa tai se voi olla repivää ja vahingollista. Eläinsuojelurikkomukseen yllyttäminen on paitsi vahingollista, myös laitonta.

 

Kirjoitat Oma koti kullan kallis -lehden (2/2009) pääkirjoituksessa: ”Konsteja hiirisotaan löytyy: kokeilepa tehdä ylijääneestä kaurapuurosta ja hehkulampun siruista kuolettava sekoitus. Maukas annos syntyy myös vehnäjauhoista ja sementistä, sitä vain putkenpätkiin ja putket hiirien kulkureiteille, johan kato käy”.

 

Eläimet kykenevät tuntemaan kipua, kuten ihminen ja niillä on tunteita, kuten meilläkin. Lemmikit ja luonnonvaraiset ovat tässä asiassa ihan samalla viivalla. Koska ne eivät ole ihmisiä, meillä on velvollisuus pitää huolta niistä, kukin omalla tavallamme. 

 

Paheksun tapaa, jolla kovin kevyesti suhtaudut eläinten kärsimykseen ja tuskalliseen kuolemaan. Omakotitalon omistajana ja myös sisustuksesta ja rakentamisesta kiinnostuneena ihmisenä ihmettelen, miksei meillä kaikilla - niin ihmisillä kuin niillä "inhottavilla eläimillä", joita myös kirjoituksessasi listasit, olisi mahdollisuutta elää rinnakkain. Ja jos niitä on ehdottomasti tapettava, niiden tulee saada kuolla ilman suuria tuskia ja tarpeetonta kärsimystä. Nämä sinun ohjeistamasi keinot eivät ole sellaisia.

 

Näitä tappamiskeinoja käyttävät vaarantavat myös naapureidensa lemmikkien hengen: kissa ja koira saattavat syödä lasinsiruihin kuolleen hiiren tai rotan. Puutarhoissa voi olla myös siilejä, jotka nauttivat tällaisen helpon aterian, ja silloin onnistut myös tappamaan eläimen, joka luonnollisella tavalla auttaa sinua tuhoamaan noita mainitsemiasi "inhottavia" eläimiä.

 

Olisi tärkeää, että seuraavassa lehden numerossa kirjoittaisit, että haluat peruuttaa ohjeesi edellä mainituista syistä. Toivon näet, että kirjoittamasi johtuu vain tietämättömyydestä, eikä välinpitämättömyydestä ja julmuudesta. Tietämättömyyden myöntäminen ei ole häpeä.; päinvastoin se on Sinulle kunniaksi.

 

Seuraava numero on jo ilmestynyt: täytyypä kioskilla selata lehteä sen verran, että näkee, onko päätoimittajalla samanlaista rohkeutta kuin hra X:llä, kaikkien hiirien sankarilla!