Kevät ja kesä - niin hurmaavaa aikaa kuin se muutoin syys- ja talvimasentujalle olisikin - ovat myös pelon aikaa.
Ilma on sakeanaan mustarastaan ja satakielen laulua, reviiriä vartoidaan ja pesiä rakennetaan. Tuolla keskellä pihanurmikkoa rauhallisessa ruohomättäässä fasaaninaaras hautoo 12 munaansa, ja haaremikumppani naapurin pihalla toista samanmoista keollista. Rusakonpoikanen nukkuu kuivassa ojassa päiväuniaan. Pian talitiaisen, pikkuvarpusen ja kirjosiepon poikaset tasapainottelevat oksilla ja tekevät holtittomia lentoyrityksiä - ja onnistuvat melkein joka toisella kerralla pysyttelemään poissa maankamaralta siipiensä varassa.

Kesä 2007 koitti samanlaisen odotuksen vallassa. Kuka pesii missäkin? Montako poikasta sepelkyyhkyllä nyt on? Onnistuuko varis tekemään lentokykyisen poikasen vai onko sekin sellainen valkosiipinen, joka vain pyrähtelee pieniä matkoja ja taivaltaa pidemmät? Joko talvehtinut punarinta löysi kumppanin?

Se alkoi niin kuin moni muukin kevät ja kesä - ja päättyi toisella tavoin. Tuli hiljaista, keskellä kesää. Linnut eivät laulaneet, poikasia ei näkynyt. Yksinäinen rusakko istuskeli kuusiaidan alla.1243456121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Vain kaksi kissaa oli muuttanut koko ympäristön tasapainon: jo usean vuoden paikkakunnalla asunut vanha harmaa ja uusi leikkamaton rotukissa, uros, joka valloitti koko reviirin.
Linnunraatoja ilmestyi pihatielle, portaanalustat haisivat kissanpissalle, siilit vaihtoivat pesää. Välillä käytiin verisiä tappeluita niin, että naapurin terassilla särkyivät kukkaruukut, ja verta ja ulostetta oli aamuisin pestävä pois.
Kissat nuo rakastetut ja vihatut. Lähemmäs 10 vuotta sitten puoliso laittoi vapaana olevalle kissalleen käskystäni kulkusen kaulaan. Vaikka se kiinnitettiin niin hyvin kuin taidettiin, ennen pitkää se oli aina kadonnut. Saiko kissa sen pois vai auttoiko joku, ei ole tiedossa. Keino todettiin joka tapauksessa turhaksi. Silti kissa oli vapaana. Oli tottunut olemaan, sanoi puoliso. Ei kai 19-vuotiaan vanhuksen elämäntapaa voi mennä kertaheitolla muuttamaan.

Vapaiden kissojen omistajilla on monia syitä siihen, miksi kissan heistä tulisi saada kulkea vapaana. Yksi tärkeimmistä perusteluista on se, että vapaus kuuluu kissan luontoon, sen luonto on villi an sich. Kyse ei siis ole kesytetystä eläimestä, lemmikistä. Mutta miksi pidämme villiä eläintä vangittuna lemmikin rooliin, jos sen todellinen luonto on olla villi ja vapaa? Eikö sen vangitseminen loukkaa kissan oikeuksia ja tee meistä kissanomistajista vanginvartijoita?

Toinen perustelu on, että kissat hävittävät hiiriä ja rottia. Sen ne tekevät. Toisaalta tutkijoiden mukaan Ruotsissa vapaana olevat kissat tappavat noin 7 miljoonaa lintua vuodessa; Englannissa arvio on 27 miljoonaa yhden kesän aikana. Ei ole tutkittu, miten paljon ne tappavat muita luonnonvaraisia eläimiä, esim. nisäkkäiden poikasia. Mitenkähän meillä?

Jos emme puolison kanssa olisi kissalle allergisia, meillä olisi kissa tai kaksi koirilla kavereina. Ne olisivat sisäkissoja siitä yksinkertaisesta syystä, etten kaupunkialueella asuessani saisi mielenrauhaa, kun vapaana kulkeva rakas eläimeni olisi lukuisien uhkien kohteena. Kun se olisi yötä poissa, ajattelisin ahdistuneena, makaako se halvaantuneena moottoritien laidalla odottaen kuolemaansa vai onko kissoja vihaava nuorisojoukko naulannut sen koivuun kiinni. Tai onko se tapellessaan saanut FIV-tartunnan ja menetän se riuduttavaan tautiin.

Viime kesänä rotukissan omistajat muuttivat pois. Vanha harmaa kuoli. Pitkästä aikaa kuultiin tavanomaista kesäistä mekastusta puissa ja pensaissa.

Naapuri osti äskettäin uuden kissan. Se on samanlainen harmaa kuin edellinenkin. Sekin kulkee vapaana.