Miksi koira on selvinnyt hengissä - vieläpä hyvin suteen verrattuna - ihmisen luomassa elinympäristössä?
Koira saattaa edelleen muistuttaa muodoltaan sutta, mutta muuten se ei ole suden kaltainen. Jos näin olisi, ihmisen ei olisi niin helppoa elää yhdessä koiransa kanssa. Epäsopua ja hämmennystä onkin syntynyt paljon, kun koiranomistajia on neuvottu elämään dominoivina johtajina ”pienen sutensa” kanssa.
1238621309_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Ihminen on laittanut parhaan ystävänsä järjestykseen sekä henkisillä että fyysisillä voimakeinoilla, koska se on ollut ”hyväksi ihmisen ja koiran väliselle suhteelle”.  Niinpä moni koira kävelee ryhdikkäänä, kun 30 cm hihnaa pitelee sen päätä pystyssä ja koiraa tiukasti vierellä. Kävelylenkeistä on tullut sotilaallinen marssi, eikä koiraa virkistävä ja virikkeellistävä elämys. Miten usein näkeekään eläimen, joka hädissään seuraa kyyryssä jokaista isäntänsä tai emäntänsä liikettä, valmiina täyttämään jokaisen käskyn. Ja ihmisen, joka tarttuu jokaiseen ”väärään” liikkeeseen ja reaktioon puhuttelemalla koiraansa rumalla äänellä tai huutamalla sille. Koiran tulee suorittaa jatkuvasti jotakin ylen tärkeää: istua, maata, nousta, noutaa, odottaa, pysähtyä… Suomalainen lastenkasvatus on perinteisesti ollut negatiiviseen keskittymistä. Sitä samaa me kohdistamme koiriimme, kuinkas muutenkaan. On niin vaikea kiittää ja kehua, helpompi on sanoa, kun jokin suututtaa tai ”suoritus on epäonnistunut”.

Tohtori Ádám Miklósi, unkarilainen professori Budapestin Eötvös Loránd yliopistosta, käväisi eilen luennoimassa Viikissä Helsingin Yliopiston tiloissa koiran käyttäytymisestä, evoluutiosta ja kognitiosta. Tilaisuuden järjesti Suomen Bordercolliet ja Australiankelpiet ry sekä professori Hannes Lohen tutkimusryhmä. Miklósi on tehnyt 10 vuoden ajan koirien käyttäytymistieteellistä tutkimusta. Hänen johtamansa tutkimusryhmä on paneutunut tutkimaan koiraa sosiaalisen evoluution ja ihmisen persoonallisuuden mallina sekä tehnyt sosiaalisen älykkyyden ja sosiaalisen oppimisen tutkimusta koirilla. Professori Hannes Lohen tutkimusryhmä on käynnistänyt yhteistyöprojekteja Miklosin ryhmän kanssa käyttäytymisen geenitaustojen selvittämiseksi.

Mitään kovin uutta ei tohtori Miklósin esityksestä ilmennyt, parhaimmat palat toivottavasti löytyvät hänen v. 2007 julkaisemastaan kirjasta Dog behaviour, evolution and cognition. Mullistavaa on kuitenkin se, että vaikka pehmeämmistä koirankoulutus/kasvatustavoista on puhuttu jo vuosikausia, meidän on niin vaikea luopua tehottomista ja raskaista menetelmistä.

Miklósin luennon ydintä oli ajatus siitä,  että koiralle - toisin kuin sudelle - on kehittynyt sosiaalista kompetenssia, erityistä kyvykkyyttä ja taitoja elää juuri ihmisen muokkaamassa ympäristössä. Ihmisen ympäristöstä on tullut sille elinehto, henkiinjäämisen tae. Tätä ihmisen ja koiran välistä suhdetta voi Miklósin mukaan kuvata vain sanalla ystävyys - niin kuluneelta jutulta kuin se kuulostaakin. Ystävyys nimittäin kattaa juuri ne piirteet suhteessa koiraamme niin kuin omaa lajiamme oleviin olentoihinkin. Sellaisia piirteitä ovat mm. elin-ikäinen sitoutuminen, jakaminen (esim. ruuan), sosiaalinen tuki, tunteiden ja käyttäytymisen synkronoituminen jne.

Merkittävää ei ole, onko suhde syntynyt 30 000 vai 100 000 vuotta sitten, vaan se, että ihmisen ja koiran ystävyys on sosiaalinen liitto, josta molemmat hyötyvät, mutta josta ei välttämättä edellytetä välitöntä palkintoa. Ja vielä tärkeämpää on se, että ihmisen olisi muokattava käyttäytymistään eläessään koiran kanssa, jotta tämä suhde olisi tasapainoinen ja molempia tyydyttävä.