Päätöksentekijät ovat kulkeneet tällä kertaa pienin askelin.
Heinolan lintutarhan lopettamispäätös vedettiin takaisin odottamaan seuraavaa vuotta. Loukkaantuneiden ja sairaiden luonnonvaraisten lintujen vastaanottoa ja hoitoa jatketaan ainakin tämän vuoden. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi.
Ehkäpä ympäristöministeriö todellakin ryhtyy pohtimaan, missä tilassa luonnonvaraisten hoito ja kuntoutus maassamme on. Että pitäisikö tukea antaa hiukan laajemmin ja runsaskätisemmin kuin vain Korkeasaarelle esim. viime vuonna 50 000 euroa ja Pyhtään lintuhoitolalle 80 000 euroa. Summat ovat melko mielivaltaisia ja ne on jaettu myös samalla periaatteella. Olisiko todellakin aika pohdiskella, voitaisiinko ympäristöministeriön tuella muissakin eläintarhoissa kuin Korkeasaaressa hoitaa Suomen apua tarvitsevia luonnonvaraisia? Entäpä jos ryhdyttäisiin hieman tukemaan myös vapaaehtoisia?

Muutakin päätettiin: päätettiin jättää villikani riistaeläimeksi (ks. HS 8.4.2009). Mitäpä hyvää siinä on, kysyy joku, eikös se silloinkin tapeta? Tottahan toki, mutta tiettyinä aikoina, tietyillä aseilla. Ellei sitten valtioneuvosto horjuta tätä maa- ja metsätalousministeriön päätöstä. Toisaalla Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos selvittelee mahdollisuutta pidentää kanin metsästyskautta: olisihan kovin tehokasta tappaa poikasiaan hoitavat kaniemot, tulisi monta kaatoa yhden hinnalla.
Muutakin selvitellään: Helsinki valmistelee omaa ehdotustaan kaninmetsästyslain helpottamiseksi, yleisten töiden lautakunta ehdottaa kanille tuholaisstatusta (= rauhoittamaton kuin rotta). Niin ja Uudenmaan riistanhoitopiiri on jo myöntänyt rauhoitusaikaisen poikkeusluvan: kaneja saa pyydystää vappuun saakka loukuilla ja ampuma-aseilla. Mitenkähän usein nämä poikkeusluvat myönnetään tulevaisuudessa, vuosittainko? Tuli vain mieleeni, että tarvitaanko sitten enää lainmuutosta? Nämä poikkeusluvat saavat aina hälytyskelloni soimaan. Niitä on nähty jo esim. rakennusalalla riittämiin: suojeltuja taloja puretaan ja suojeltuja alueita raiskataan rakentamalla, mutta mitäpä siitä, onhan toimenpiteiden tekijällä siihen tarvittava poikkeuslupa.
1239486831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tuhoeläimistä puhuen: mekin olemme tulleet kotona järkiimme, emmekä enää epäile villakoiraamme hiirimurhaajaksi. Olemme nimittäin keksineet, miksi koira imppaa lattialaudanrakoja. Ei siksi, että se olisi kiinnostunut hiirien nauttimisesta välipalaksi, vaan siksi että siellä lattialautojen alla oli - koiranmuonaa. Tai siis koiranmuona kulki lattialautojen alla vikkelää vauhtia koiranmuonakaapistamme kohti uusia säilytyspaikkoja. Viikko sitten paljastui hiirien reitti kaappiin, jossa jokaisen - niin luonnonvaraisille siileille kuin omille koirillemmekin tarkoitetun - ruokapussin kylkeen oli nakerrettu pikkujyrsijänmentävä reikä. Pusseissa oli huomattavaa vajetta, jonka arvelimme matkanneet pienissä poskivarastoissa toisaalle. Saattoipa olla, että Tilda-parka nuuskasi esimerkiksi juuri väliaikaisvaraston yläpuolella. Ja itse varastolla saattoi käydä joku herkuttelemassa: istui siellä koiranraksu vaaleanpunaisissa käpälissään ja kuin kiusallaan rouskutti. Tulee siinä persompi koira ihan pöhköksi.

Kun kaappi puhdistettiin, tuhojen jäljet korjattiin ja kulkuväylä tukittiin, rauhoittui myös Tilda. Siis osaksi. Osittain hän salaa halveksii meitä, koska emme ymmärrä, ettei puudeli ikinä tahraisi hampaitaan minkään luontokappaleen vereen - ei ainakaan, ellei sitä olisi maustettu tilkalla hyvää mustaa teetä tai vahvaa espressoa.