Miksi eläinsuojeluyhdistyksissä suurin osa aktiiveista on naisia? Onko ajateltava niin, että naisen luontainen halu hoivata ulottuu eläimiin siinä kuin lapsiinkin? Emme siis voi tehdä mitään sille, että poikien ja miesten halu osallistua eläimien suojeluun - olivatpa ne sitten lemmikkejä tai luonnonvaraisia - on niin vähäistä? Saanko ”kiittää” tässäkin biologista perimääni, joka osoittaa minulle oman vastuuni myös yhteiskunnallisesti niin, ettei muuta elämää tahdo enää jäädä elettäväksi? Enkös minä itse tuossa oikealla blogin esittelyssä kerrokin olevani nisäkäs ja peräänkuuluta eläimellisyyden tiedostamista itsessämme? Nyt olenkin jo uponnut kysymyksissäni suohon, josta minun olisi vedettävä itseni ylös tukasta!

Biologian ja maantieteen opettajien lehdessä Natura 1/2009 Anna Uitto arvioi tuloksia, joita on saatu vuosien kuluessa lukuisissa koululaisiin kohdistetuissa ympäristökyselyissä. Kyselyihin on vastannut tuhansia nuoria, joiden ympäristöön kohdistuvaa kiinnostusta sekä asenteita ja arvoja on haluttu selvittää. Kaikki tulokset ovat samansuuntaisia. Vaikka ympäristön tilaan ja suojeluun liittyvät ilmiöt kiinnostivat poikia lähes yhtä paljon kuin tyttöjä, teknologia ja energian säästäminen kiinnostavat poikia enemmän. Tyttöjä taas kiinnostaa enemmän uhanalaisten eläinten suojelu ja vastuukysymykset. Vastuukysymyksissä pojat luottivat enemmän teknologian kykyyn ratkaista ongelmia, samoin he pitivät rikkaiden valtioiden vastuuta suurempana kuin yksityisten ihmisten.

Naisen logiikalla sanon, että siinäpä se: syyt ympäristömme tilaan löytyvät jo noista tutkimuksista! Pojat - tulevat päättäjät ja yritysjohtajat - ovat sitä mieltä, että tekniikalla päästään asetettuihin tavoitteisiin. Kuten nyt esimerkiksi metsäteollisuudessamme. Talousmetsiä kasvatetaan samalla vanhalla ja tuhoisalla tavalla suorittamalla avohakkuita ja istuttamalla yhtä jalkaa kasvavaa samanlajin puuta niin, että koko ekosysteemi häiriintyy. Kannot kaivetaan ylös ja metsänpohja aurataan. Joka sellaisella hakkuupaikalla on käynyt, kymmenien vuosienkin jälkeen (jos nimittäin edes pystyy kävelemään alueella) saa ihmeekseen nähdä, miten huonosti ihminen osaa arvioida omaa toimintaansa ja sen soveltuvuutta luonnon kasvurytmiin. Kun olemme hurjan kauhistuneita siitä, että Madagaskarin sademetsät katoavat 1,4 % vuosivauhtia, olemme samalla unohtaneet, että omat luonnonvaraiset metsämme katoavat 2 % vuosivauhtia (akatemiaprofessori Ilkka Hanskin esitys Eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän  järjestämässä Metsät ja monimuotoisuuden vaaliminen -seminaarissa). Niinpä heitämme huoletta sellukattilaan 300 vuotta vanhaa puuta, jopa sellaista, joka aloitti kasvunsa 1500-luvulla.

Tytöt - useimmat heistä tulevia kokkaajia ja shoppaajia - eivät jaksa innostua energian säästämisestä. Ja tytöt, ne joista tulee äitejä, käyttävät lapsillaan kertakäyttövaippoja, vaikkei edes ensimmäinen keksitty kertakäyttövaippa ole vielä onnistunut maatumaan. Tunnen muuten ihan fiksuja nuorehkoja naisia, jotka eivät jaksa eritellä kotitalousjätteitä ja heittävät mm. lasipurkit, tölkit ja lehdet roskalaatikoihin. He poikkeavat tutkimuksista siinä, että heidän mielestään vastuu kuuluu jollekin muulle kuin yksilölle = heille itselleen.

Onneksi lukuisat tytöt ja naiset ovat kuitenkin kiinnostuneita eläimistä, yleensä enemmän lemmikeistä kuin luonnonvaraisista. Lemmikeissäkin tuntuu kiinnostavan pääasiassa niiden kanssa puuhailu, kuten rotunäyttelyt, agility ja palveluskoiratoiminta. Lemmikkiä treenataan loputtomasti, puunataan ja puleerataan, palmikoidaan, puetaan muotiasuihin ja koruihin sekä trimmataan muotoon. Onko se suden jälkeläiselle luontaista elämää, jätän mietittäväksi.

Tutkimuksen mukaan pojat ovat kiinnostuneita eläimistä, mikäli niistä on ihmiselle hyötyä tavalla tai toisella. Tosin edellä kuvaamani koiran käyttötavat kertovat myös siitä, että eläin palvelee jotakin, joka on tärkeämpää ihmiselle kuin eläimelle. Toisaalta pojat, nuo tulevaisuuden lintubongarit, metsästäjät, koira- ja hevoskilpailuissa vetoa lyövät, keskittyvät enemmän itse harrastukseen kuin harrastuksen kohteena olevaan eläimeen.

Olisiko ratkaisu se, että kouluissa panostettaisiin enemmän sukupuoleen sidonnaiseen ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatukseen? Pojille enemmän vihreän teknologian opetusta, tytöille tiedettä ja teknologiaa arkielämän lähtökohdista, ympäristöongelmien ennaltaehkäisyn näkökulmasta?
Tulisiko poikien pehmeämpää roolimallia - enkä tarkoita tässä keittiö- ja siivousvuoroja - tukea siinä suhteessa, että he kykenisivät enemmän ilmaisemaan tunteitaan, kuten eläinrakkautta. Ettei eläinsuojelu olisi akkojen hommaa. Että olisi miehen mittaista suojella niin lapsia ja naisia kuin eläimiäkin.