torstai, 14. kesäkuu 2012

Nöyrä paluu

On kulunut hieman yli vuosi kun viimeksi kirjoitin blogiin. Tuntui että kaikki sanottava oli jo sanottu, ei mitään uutta kommentoitavaa ihmisen ja luonnon suhteesta. Mutta sellaista ihmisen historia on ollut tuhansia vuosia: toistetaan samoja virheitä uudelleen ja uudelleen, tehdään vanhoja keksintöjä uusilla nimillä. Nil novi sub sole sanoivat latinankieliset jo ammoin. Aina joskus osuu helmi kohdalle. Se on uusi tutkimus tai teoria, joka on ollut omassa pohdinnassanikin. Ei tietenkään jäsentyneenä, tieteellisenä pakettina, vaan lähinnä uskona siitä, että asialla on toinenkin puoli ja se paljastaa jo hieman itseään. Se, joka voi muuttaa päätöksenteon tai arvostusten suuntaa. Palaan siis Luonnonvarassa-blogin ääreen, nöyränä ja tietoisena siitä, että joitakin asioita on vain toistettava, loputtomasti, kunnes tapahtuu käännekohta. Tämä on minun aika yksinäinen tapani ja vaikkei sillä olisikaan vaikutusta maailmaan menoon, olen saanut pohtia asioita, yhdessä itseni kanssa!
Katsotaanpa mitä vuoden aikana on tapahtunut.

HS 19.5.2011: Naakoista on tullut riesa. Jaa jaa taas on citykanien ja lokkien lisäksi saatu uusi riesa: musta-harmaa sinisilmä Corvus monedula. Mikä sitten naakassa ärsyttää? No kun niitä on niin paljon. Jokainen Hitchcockinsa nähnyt ”tietää”, että iso lintuparvi voi milloin tahansa hyökätä ihmisten kimppuun. Ja minä puolestani tiedän ihan varmasti, että kun Birdemic-3D-elokuva julkaistaan tänä kesänä, lintujen ystävät edelleen vähenevät: ihmisten usko myytteihin on nimittäin rajoittamaton! Ymmärrän kyllä lintufobian, mutta tuskin kaikki lintuihin silkkaa tietämättömyyttään pelokkaasti suhtautuvat sairastavat fobiaa.

Eteläpohjaisia broilerinkasvattajia ja sikalanomistajia viistää se, että naakat käyvät kaivelemassa elintarvikelaitosten jätteitä - ja levittämässä tauteja. Esitän tässä muutaman tyhmän kysymyksen:
  • Eikö jätteitä voisi säilöä niin, ettei niihin pääsisi käsiksi?
  • Eivätkö vapaasti esillä olevat jätteet jo sinänsä levitä tauteja?
  • Eivätkös niihin jätteisiin pääse käsiksi esim. rotat?
  • Ja millä niitä rottia hävitetään (sama tietysti koskee naakkoja), myrkyilläkö – ei varmaankaan ampumalla, sillä lupia on kaiken kaikkiaan myönnetty 50?
  • Eikö myrkkyjen käyttö lähellä meidän elintarvikkeitamme ole aikasta ikävä asia? Tämä jälkimmäinen kiinnostaa minua kyllä lähinnä teoreettisesti, sillä en ole syönyt lihaa (paitsi kalan-) 34 vuoteen.
Naakka on älykäs lintu. Se mm. valmistaa työkaluja, esim. kepeistä koukkuja päästäkseen käsiksi ravintoonsa. En kyllä jaksa uskoa, että se on tällä konstilla ominut sikaloiden ja broileritehtaiden jätteitä; jokin elintarviketeollisuuden logistiikassa mättää…

HS 19.5.2011: Vantaa teki haketta äärimmäisen harvinaisesta kuoriaisesta. Nykyinen kotikaupunkini kunnostautui jättämällä huomiotta Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin ja Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa tehdyt suojelusuunnitelmat. Mätäojalla kaadettiin maailman ainoan halavasepikäspopulaation pesäpuita n. 50 kuutiota eli kymmenys sen elinpiiristä. Kuoriutumassa olevia toukkia menetettiin useita satoja. Saimaan norppaan verrattavissa olevan harvinaisen lajin menetystä seliteltiin tiedon kulkemisella.
”Tieto ei kulkenut” – kuinka monesti tämä on kuultu kunnallisen ja valtiollisen organisaation edustajan suusta silloin, kun jotakin todella ikävää on tapahtunut. Mutta kun se ei ole se tieto, vaan se vastuullisuus. Jos kukaan muu ei tunne vastuuta (lue: huolta) kuin Luonnonsuojeluliitto tai paikallinen ympäristöyhdistys (ts. ne jolla ei ole todellista päätäntävaltaa toimenpiteistä) asiat unohtuvat, paperit ja tiedostot hautautuvat muiden samanlaisten joukkoon. Virheitä tapahtuu, se on inhimillistä. Joitakin virheitä vain ei saisi tapahtua.

Vartti-lehti otsikoi 15.6.2011 Cityeläimet sopeutuvat. Lyhyen artikkelin pääväittämä oli, että vaikka eläimet pyrkivät sopeutumaan kaupungin tavoille, ihmiset eivät edes yritä oppia eläinten tapoja. Eläimen kohtaa kaupungissa yhä useammin – tai oikeastaan ne tekevät paluuta, sillä ennen meitä ne olivat jo täällä. Me olemme siitä näkökulmasta kaikki maahanmuuttajia – ja maahanmuuttajilta vaaditaan aina sopeutumista vallitsevaan kulttuuriin. Eikö niin, sitähän moni suomalainen vaatii ja jopa yhä aggressiivisemmin? Vaatikaamme myös hiukan itseltämme!
Näiden kanssa kohtasimme pääkaupunkiseudulla keväällä 2011:
  • varhain kevättalvella huuhkajapariskunta perusti perheen kauppakeskus Forumin katolle
  • huhtikuussa Espoon Kivenlahdesta löytyi nälkiintynyt kuutti
  • toukokuun alussa Punavuorelaiseen sisustusliikkeeseen eksynyt orava rikkoi 1000 euron arvoisen designlautasen (kuolemantuomio sille, mokoma sivistymätön jyrsijä!)
  • samoihin aikoihin Ullanlinnassa peura törmäsi autoon ja pakeni liikeyrityksen tuulikaappiin
  • toukokuun puolessa välissä Puistolassa siili juuttui sadevesiputkeen
  • toukokuun lopulla Ravintola Sipulin aulaan saapui sorsapoikue
  • Lauttasaaren pohjoiskaarella saattoi bongata kettuperheen

maanantai, 16. toukokuu 2011

Tärkeä tuote

Kuluttaja-lehden 2/2011 Mustalla listalla* oli kiintoisa kuluttajariitalautakunnan päätös. Sitä voisi pitää eräänlaisena ennakkopäätöksenä.

Tässä teksti sellaisena kuin se lehdessä on:
 
"Asiakas osti englanninbulldoggin 1400 eurolla. Koiralla ilmeni pian synnynnäinen sairaus, ja se jouduttiin lopettamaan. Myyjä tarjosi uutta pentua tilalle, mutta asiakas ei järkytyksensä vuoksi halunnut uutta koiraa. Asiakas vaati myyjää palauttamaan koiran hinnan.

Lautakunta totesi, että asiakkaalla oli oikeus purkaa kauppa. Tavallisesti myyjä saa korjata virheen toimittamalla tilalle uuden, vastaavan tuotteen. Koira on kuitenkin omistajalleen niin tärkeä, ettei se ole korvattavissa toisella koiralla. Myyjän piti maksaa asiakkaalle 1400 euroa."

Kauppa-, tuotevastuu- ja kuluttajansuojalakien mukaan koira on tuote. Em. lait koskevat myös virheellisen koiran kauppaa, mikäli myyjä katsotaan elinkeinonharjoittajaksi.

Tarvitsemme uuden lain koskemaan elollisten olentojen kauppaamista. Jos kuluttajariitalautakunta kuitenkin uskaltaa tehdä edellä mainitun kaltaisia ratkaisuja, voivat koiran ulkonäköä loputtomasti jalostavat kasvattajat uutta lakia odotellessamme pohdiskella, eikö sittenkin olisi kannattavampaa luopua sisäsiitoksesta ja panna alulle tervettä, hyväluonteista ja pitkäikäistä koiraa.

*Kuluttajariitalautakunnan päätöstä ei ole noudatettu.

Jos olet aikeissa ostaa koiran, tutustu Koiranhankintaoppaaseen!
 

maanantai, 16. toukokuu 2011

Suden suuhun vai muuhun?

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) esitti, että suurpetoja tulisi siirtää pääkaupunkiseudulle, Espoon Nuuksioon ja Sipoonkorpeen. Hän perustelee siirtoa sillä, että eteläisen Suomen metsissä olisi pedoille hyvin tilaa ja ravintoa.

Olen aivan varma, että susille riittäisi tilaa ja ruokaa täällä etelässä, sillä niitä on enää n. 150 yksilöä. Toinen juttu on sitten se, että miten nämä sudet saadaan kiinni ja kuljetettua tänne etelään. Se on vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta - tai siis sutta Suomesta...

Poimin Tiede 3/2011 suomalaisten kuolinsyitä:

  • murhat ja tapot:
    n. 100 vuodessa (vuonna 2009 kuolleita 110, lähde: Tilastokeskus)
  • kolarit:
    280 vuodessa (vuonna 2009 kuolleita 279, lähde: Liikennevirasto)
  • ulkoilman pöly:
    1800 vuodessa (lähde: THL)
  • tupakointi (aktiivinen):
    4000-6000 vuodessa (lähde: www. tupakkaverkko.fi)
  • hirvi:
    viisi hirvikolarikuolemaa vuodessa (lähde: Liikennevirasto)
  • karhu:
    yksi sadassa vuodessa: viimeksi v. 1998 (lähde: Ilpo Kojola, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos)
  • susi:
    ei ole tappanut ketään ainakaan sataan vuoteen
     

 

torstai, 24. kesäkuu 2010

Pedon merkki

"Ne ovat nopeasti vallanneet uusia kaupunginosia..." (HS 1.8.2007):
"Se on yksi vaarallisimpia tuhoeläimiä..." (IS 7.11.2007)
"....satojentuhansien eurojen vahingot..." (HS 18.3.2008)
"Monen paratiisiin on päässyt luikertelemaan vihollinen..." (IS 5.5.2008)
"...hautakivetkään eivät enää pysy pystyssä..." (HS 6.7.2008)
"Ne ovat syönneet kaiken elävän..." (HS 9.9.2008)

Journalismikritiikin vuosikirjassa 2009 Juha-Pekka Puro analysoi "pyhää sotaa kaupunkikaneja vastaan". Miten syntyi myyttiset mittakaavat saanut tarina "pienestä otuksesta, joka voi saada niin paljon pahaa aikaan" (IS 5.5.2008)? Koska tämä peto pahimmillaan hyökkää rakkaimpiemme hautojen kimppuun, se on julistanut meille sodan, joka meidän tulee voittaa hinnalla millä hyvänsä.

Puro tutki Ilta-Sanomien ja Hesarin artikkeleita vuosilta 2007-2008. Niiden perusteella hän muodosti kuvan "kanien retorisoimisesta". Ensimmäinen huomio kiinnittyi siihen, että "kanista" tuli "kaupunkikani/citykani". Syntyi kokonaan uusi laji, joka ei musituttanut tuntemaamme kania ja jolle saatettiin antaa piirteitä, jotka poikkesivat kanin luonnollisesta elämästä ja tarpeista. Veli Kanista tuli Iso Paha Susi: Meille annettiin mahdollisuus nimittää kania "yhdeksi vaarallisimmista tuhoeläimistä".
Kanista tuli meille uhka: sen syömiskäyttäytyminen, lisääntyminen ja onkaloiden kaivaminen on luonnottoman mittavaa ja vahingollista ihmisyhteisölle, sillä "kaneille kelpaa kaikki" eikä "mikään ole (niiltä) turvassa".

Hieman tätä samaa retoriikkaa kävimme läpi Markku Heikkisen Ylen Radio 1 -ohjelmassa ti 15.6.2010 Millainen on eläinten kaupunki kesällä? (kuultavissa Ylen Areenassa).
Yritin viedä keskustelua kohti ihmisen vaikutuksesta luontoon, mutta aina palasimme "tuhoeläimiin" ja niiden haitalliseen ilmenemiseen ihmisen kannalta. Tuijien ja vuorimäntyjen katoaminen ahnaitten kanien suihin nousi esiin ikään kuin luonnon monimuotoisuus riippuisi juuri näistä lajikkeista.

Paikalla olivat minun lisäkseni Helsingin kaupungin juuri nimitetty ympäristötarkastaja, kaneja tutkinut Päivi Leikas ja desinfektoija eli tuhoeläinten hävityksestä vastaava Janne Heikkinen. Jälkimmäinen osoittautui myös luonnonvaraisten eläinten ystäväksi, joka vaalii pihallaan korppiyhteisöä, antaa pikkulintujen rakentaa pesiään talonsa räystäisiin ja oravan pesiä välikatossaan. Hyvä opetus minulle, joka muodostin käsitykseni "tuhoeläinasiantuntijoista" edellisen kerran, kun tapasin Radio Q -ohjelmassa v. 2005 rotanmyrkyttäjä Raimo Rinteen, joka väitti "siilien pesivän routarajan alapuolella",  ja niiden olevan liian kookkaita mahtuakseen rotille tarkoitettuun myrkkysyöttilaatikkoon - ikään kuin olisi olemassa syntymästään saakka vain yhdenkoon siilejä.

Päivi Leikaksen tunsinkin jo Villikanifoorumin työskentelystä, jossa olin mukana sen perustamisvaiheessa vuonna 2008 Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistyksen edustajana. Villikanifoorumissa on suunniteltu Uudenmaan riistanhoitopiirin vetämänä niitä keinoja, joilla kanit voitaisiin hävittää pääkaupunkiseudulta. Edustajia Villikanifoorumisssa on mm. Helsingin Kaupungin Rakennusvirastosta, Cremex Oy:stä, Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksestä, Luonnontieteellistä keskusmuseosta, Helsingin yliopistosta, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liittosta, Kasvitieteellisestä puutarhasta, Helsingin riistanhoitoyhdistyksestä, Helsingin seurakuntayhtymästä jne. Eläinsuojeluyhdistyksien edustajat ovat olleet lähinnä tarkkailijan asemassa jarruttamassa myrkkyjen ym. epätoivottavien tappamiskeinojen käyttöön ottoa. Muut asianosaiset ovat voimakkaasti kanien hävittämisen kannalla, mieluiten kaikin mahdollisin keinoin.

Helsingin yliopiston dosentti ja erikoistutkija Anja Lampio Aalto-yliopistosta kutsuukin kanipolitiikkaa onnistuneeksi tiedotussodaksi, jossa kanit ovat saanneet vain negatiivista julkisuutta. Sen vaikutuksesta lehdistössä puhutaan kanista raamatullisin vertauksin ja vedotaan uhkakuviin sen sijaan, että tarkasteltaisiin ko. eläintä myös sen tuottaman hyvän mukaisesti.

Kaniinit nimittäin ovat osa luontoa muualla kuin Suomessa, esim. Britanniassa, jossa sitä kiitellään mm. siitä, että se kaivaa tunneleita muiden eläinten pesiä (mm. lunnit) ja pitää niityt lyhytkasvuisina ja otollisina harvinaisille kasveille. Ruotsalaiset ovat puolestaan tutkineet (mm. Krister Larsson, ALLMA Natur och Kultur, ks. Restaurering av öppna sanddyner och hedar på Skummenslövs tångallmänning) sitä, miten positiivinen vaikutus villikaneilla on ollut hiekkadyynien kasvuston hillitsijänä. Villikaneja on ollut Ruotsissa n. sadan vuoden ajan ja viimeisen 50 vuoden aikana niiden merkitys Hallandin dyynien "puhtaanapitoon" on ollut huomattava. Niiden vaikutuksesta myös harvinaiset perhoset löytävät niityiltä ravintoa.

Ei niin yllättäen muutkin pihapiirimme eläimet ovat saaneet osansa tästä tiedotussodasta: oravat, pulut, varislinnut, lokit ym. ym. Kaikki nämä "roskalajit" ja "tuholaiset" puhuttavat kaupunkilaisia ahkerasti. Kaupunkimme on siis vaaroja täynnä ja huolestuttavinta on, että niin kanit kuin muutkin cityilmiöt levittäytyvät maaseudullekin päin. Pysäyttäkää ne, vaadimme!

Kanit saavat edelleen vuonna 2010 kylmää kyytiä. Helsingin Uutisissa (12.-13.6.2010) otsikoi toimittaja: Tehometsästys pienensi citykanikantaa tuntuvasti ja Citykanit voivat levittää tauteja. "Citykani ei kuulu luontoon", sanoo Helsingin yliopiston maataloustieteiden tutkija Lena Hulden. Ehkäpä hänen kannattaisi pitäytyä maataloustieteissä eläinekologian sijaan, sillä seuraavaksi hänen mukaansa meitä odottaa kanin taholta myös rutto (jänisrutto) sekä borrelioosi.

sunnuntai, 4. huhtikuu 2010

Koirallisia muistiinpanoja

Sveitsiläiset tutkijat ovat keksineet, että koira pystyy kertomaan toisille, mistä ruokaa löytyy (Tiede 11/2009). Koordinaatit kuulemma paljastuvat koirakaverin hengityksestä. Joo-o, ajattelin, ruoka löytyy siis kamun massusta - eivätkö tutkijat muuta keksi! Tutkimus oli kyllä vähän monimutkaisempi.

Marianne Heberlein Zürichin eläinlääketieteellisestä instituutista näytti koiralaumalle ruokakätköjen paikat. Jotkut olivat kuitenkin tyhjiä. Kun ko. lauma tapasi uusia ystäviä, välitti onnekas ruuanlöytäjä toiselle tiedon niin hyvin, että uusikin kamu ryntäsi suoraan samalle kätkölle. Ne, jotka eivät löytäneet piilosta ruokaa, eivät viestittäneet mitään arvokasta ja uusi ystävä joutui aloittamaan kätkön etsinnän nollasta. Tutkimuksessa painotettiin, että herkkuja oli piilotettu niin moneen paikkaan, etteivät koirat voineet perustaa etsintäänsä pelkästään ruuan hajuun. Entäpä kuolan hajuun? kysyy amatööritieteilijä ja perustelee: koiralla on niin hyvä hajuaisti, että se haistaa kaverin suusta paitsi ruuan myös yksilöllisen kuolan/syljen, vertaa niitä ja suunnistaa oikeaan kohteeseen? Koirahan ei aivan siististi ota makupalaa pinseteillä suuhunsa. Ks. New Scientist.

Miten kotieläinten kesyttäminen on ollut mahdollista, kun esim. susi pakenee ihmistä välittömästi saadessaan havainnon hänestä? Anna Kukekova Cornellin yliopistosta on jatkanut geenitutkimuksella Dimitri Belyaevin ja Ludmila Trutin jo 1950-luvulla tekemää perinteistä jalostuskoetta. Kokeessa saatiin jo parissa sukupolvessa ketuista silitettäviä. Kukekovan mukaan kettujen kesyyteen vaikuttaa vain muutama geeni, kun taas aggressiivisuuteen useampi. Vihaisia kettuja ei ole yhtä helppoa saada aikaan kuin kesyjä.

Koirilla ja ketuilla oli yhteinen esi-isä 10 miljoonaa vuotta sitten, joten koiran kromosomien merkkigeeneistä kaksi kolmasosaa on löytyy myös ketulta. Tutkimuksella on pitkän ajan tavoite selvittää, miten geenit vaikuttavat ihmisten sosiaalisen käyttäytymisen ongelmiin, erityisesti ahdistuksen, masennuksen, skitsofrenian yms. sairauksien kehittymiseen. Lukuisat eläinsukupolvet alistetaan jälleen ihmisen ongelmien ratkaisijoiksi. Hyvä tavoite muuttuu kyseenalaiseksi.
Ks. Molecular Genetics of Tame Behavior.

Miten sudesta tuli tanskandoggi ja kiinanharjakoira? kysyy Tiede 13/2009. Koirien ulkonäkö voi erehdyttää luulemaan, etteivät ne ole läheistä sukua keskenään. Kuitenkaan tutkijat eivät kykene dna:n perusteella erottamaan, kumpi painaa 5 kg ja kumpi 50 kg. Se ei ole ihme, sillä dna-näyte ei riitä tekemään eroa koiran, suden, sakaalin ja kojootinkaan välillä. Vielä vaikeampi on nähdä rotujen välillä eroa, kun kyseessä on ihminen. Niinpä koko rotujen käsite on turha.

Koirat kuitenkin eroavat toisistaan ulkonäön lisäksi myös käyttäytymiseltään. Koirien jalostus ja risteytys ei selitä rotujen monimuotoisuutta. Koirat sukulaisineen voivat risteytyä keskenään ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Vastasyntyneet koiran-, suden-, sakaalin- ja kojootinpennut ovat ruumiinmuodoltaan samanlaisia, samoin niiden koko. Geenien säätely on se, joka merkitsee: mitkä geenit ohjaavat, missä tilanteessa tai elämänvaiheessa muut geenit käynnistyvät ja sammuvat. Kuonon kasvu havainnollistaa asian. Eri roduilla uutta luuta muodostuu eri tavalla: niinpä collien nenä näyttää täysin erilaiselta kuin mopsin. Mopsin säätelygeenit vain sammuttavat kasvun nopeammin. Sama koskee mäyräkoiran ja vinttikoiran jalkoja. Käyttäytymistä muotoilee puolestaan aivojen kehittymistä ohjaavat geenit.

Koiranjalostuksessa on tultu päätepisteeseen. Äärimmäisyydet on jo saavutettu samannäköisiä koiria risteyttämällä ja sukulaisten parittamisella keskenään (linjajalostus eli sisäsiitos). Yhä lyhytkuonoisemmat näet lakkaavat hengittämästä, yhä pitempi selkä tekee liikuntakyvyttömäksi, yhä pienempi kallo pysäyttää aivojen kasvun jne. Monimuotoisuus ja terveys syntyvät luonnollisella tavalla.